Yhden elämän verran opittavaa - Milla

Viime syksynä kauden alkupuolella kirjoitin siitä kuinka aion tanssia mahdollisimman paljon epämukavuusalueella. Lupasin kokeilla mahdollisimman monia erilaisia tunteja ja haastaa itseäni. Postauksen julkaisun aikoihin olin Jannen Dance Coctail tunneilla oivaltanut jotain pientä yläkropan merkityksestä tanssissa ja Matin ohjaamalla rumba-tunnilla ymmärtänyt jonkin pienen yksityiskohdan tuosta ah niin mahdottoman ihanasta, mutta vaikeasta tanssista. Suunnitelmissani oli uskaltautua kokeilemaan Matin Street Latin ja usein Robertin ohjaamaa perjantain LatinRythms tuntia. Näin uuden kauden ollessa nurkan takana on hauska muistella ja katsoa mitä vuosi pitikään sisällään. Matin tiistain tunnista tuli ehdottomia suosikkejani, Markon maanantait ehtivät ohjelmaan entistä useammin ja perjantait raivasin kevättä kohti muista menoista vapaaksi, jotta pääsisin sille Latin Rythms tunnille. Tosiasiassa kesään tultaessa olisin voinut muuttaa Kaapelille, sillä joka päivälle oli aivan mahtavia tunteja ja upeita opettajia tarjolla.

Nälkä kasvoi kauden mittaan tanssiessa ja toukokuussa rohkaistuin vihdoin varaamaan ensimmäiset yksityistuntini. Pyysin Veeralta konsultointia, sillä omissa silmissä kaikki opettajamme ovat uskomattoman taitavia ja on ylipäätään kunnia saada niin korkeatasoista opetusta, kuin mitä HSDS:llä tarjotaan. Omat toiveeni olivat: opettaja jonka tunneilla kävisin muutenkin, ei anna tuumaakaan periksi, teknisesti vaativa ja mielellään mies, sillä halusin kokeilla elämäni ensimmäiset paritanssin askeleet. Eräänä toukokuisena tiistaina löysinkin sitten itseni ison salin peilin edestä Robertin viereltä ihmettelemästä kuinka sen ylävartalon tulisikaan liikkua rumbassa.

Ensimmäiset kaksi tuntia treenasimme tansseista ehkä upeinta (ja vaikeinta), eli rumbaa ja sittemmin olemmekin kerranneet ja kerranneet cha chaata, toista suosikkiani. Sain heti alkuun niin pitkän listan yksityiskohtia pohdittavakseni, että kirjasin ne erikseen ylös. Jos vielä viime syksynä pohdin mihin suuntaan kulloisenkin tunnin koreografian askeleissa piti suunnistaa, niin ensimmäisen yksityistunnin jälkeen jäin miettimään kuinka muistaisin hyödyntää taaempaa jalkaa paremmin, pohdin kylkien liikkuvuuden parantamista, oikeaoppista nilkan ojennusta ja varpaiden auki levittämistä. Kyllä luit oikein, varpaiden levittämistä. Ja ei, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että kipristän varpaitani! Herramajee voin sanoa, että muistilista jokaisesta tunnin jälkeen on pitkä, mutta voi sitä riemua, kun edes pienesti välillä jotakin oivaltaa. Toisinaan on se vaatinut sen, että Robert kirjaimellisesti vääntää jalkani oikeaan asentoon ja ihailtavalla kärsivällisyydellä toistaa uudestaan ja uudestaan. Kuitenkaan antamatta periksi, joten luovuttaminen ei todella ole minkäänlainen vaihtoehto minunkaan puoleltani.

Jos tekniikan hiominen on ollut antoisaa, niin on paritanssin kokeilu avannut tanssista minulle aivan uuden maailman. Kaikki siinä on ollut oikeastaan jollakin tapaa uutta. Ensimmäiset kaksi tuntia olin varmaan kauhusta kankeana ja välillä olen puristanut opettaja raukan sormet sykkyrälle ja solmuun. Lähdimme liikkeelle siis ihan sellaisista yksityiskohdista kuin sormien asennosta ja lapatuesta. Niin monet liikkeet tekevät yhtäkkiä parin kanssa tanssiessa järkeä ja omat virheet heijastuu toisaalta suoraan tanssipariin. Oma opettajani on onneksi aivan mielettömän taitava ja vielä hänellä on kaikki sormet ja varpaatkin tallella. Omat nilkkani olen potkinut touhottaessa mustelmille mitä suosittelen kyllä välttämään näin kesän hamekeleillä. Tanssista tuntuu kuitenkin tulleen jo nyt paljon kokonaisvaltaisempaa. Mietin juuri nyt niin paljon muita asioita, kuin niitä yksittäisiä suuntia askeleille, että ehkä tässä vielä opitaan hallitsemaan omalla kropalla jotain pieniä kokonaisuuksia.

Ihaninta tässä kaikessa on ollut huomata, että vielä sitä oppii ja kehittyy, eikä ikä tule harrastajalle vastaan vielä aikoihin. Malttia se vaatii ja lukemattomia toistoja, mutta toisaalta valmiiksi tuskin tulen tanssissa koskaan, joten täytynee opiskella sitä kärsivällisyyttäkin. Yksityistunneista on ollut valtavasti hyötyä myös soolotunneille ja mikään ei kyllä tunnu niin hyvältä, kuin toiselta opettajalta saatu palaute siitä, että oma tekniikka on kehittynyt. Seuraavalla yksärillä viimeistään voi sitten taas palautua todellisuuteen ja huomata, että vielä ollaan yhden elämän mitan päässä valmiista ja jatkaa antoisaa opiskelua. Suosittelen lämpimästi yksityistunteja myös ihan omaksi iloksi harrastaville, mutta varoitan samalla, että siihen voi jäädä aika täydellisen ihanasti koukkuun!