Lead and Follow – ensimmäiset askeleet kilpatanssiparketilla - Milla Himberg

Huh, mistä sitä edes aloittaisin... Elämäni ensimmäiset tanssikisat on tanssittu ja olen jo jonkin aikaa yritän jäsennellä luettavaksi kaikkia tuntemuksia ja ajatuksia, joita jännittävä päivä herätti. Kisoihin oli valmistauduttu huolella ja kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, niin yllätyin monista mietittävistä yksityiskohdista matkan varrella. Kilpatanssissa kyse on niin paljosta muustakin tanssin lisäksi aina estetiikasta siihen kuinka kävellään kisaparketille, joten ensikertalaiselle riittää ihmeteltävää. Ensimmäiseksi aloitin tietysti hermoilemaan itse kisapuvusta. Minulla oli aika tarkka käsitys siitä mitä haluaisin päälleni, mutta ainoa ompelija jonka tiesin opiskeli uutta arkea pienen vauvan kanssa, eikä ollut käytettävissä. Päädyin sovittelemaan muutamia käytettyjä pukuja, sillä olisihan se kaikkein kätevintä ensimmäisiin kisoihin menevälle uuden teettämisen sijaan. Valitettavasti mikään ei kuitenkaan istunut aivan täydellisesti, enkä ollut valmis tinkimään fiiliksestä joka puku päällä tanssimisesta tulisi. Onneksi tulin pohtineeksi asiaa ääneen opettajamme Katrin kuullen ja ennen kuin huomasinkaan, niin oli hän järjestänyt minulle ompelijan, joka lupasi valmistaa visioni mukaisen kisamekon. Iso kiitos vielä Katrille avusta ja taitavalle ajatuksiani lukevalle Mari Benissalle puvusta!

Kisapuvun ja korujen lisäksi mietintälistalla oli koko ulkoasu hiuksista meikkiin ja kynsien lakkauksesta kisarusketukseen. Kirjasin aina kysymyksiä ja ajatuksia ylös ja kävin niitä läpi viimeisen parin viikon aikana kilpatanssikonsulttini Veeran kanssa. Samaan aikaan Robertin kanssa treenasimme ja viilasimme vielä tansseja, kunnes lopulta oli vain hyväksyttävä oma valmiustaso ja mennä tekemään sillä taidolla parhaani. Konkreettinen ulkoinen valmistautuminen kisaan alkoi jo perjantaina, kun vihdoin pääsin hermoheikkona lähtemään toimistolta puolen päivän jälkeen. Iltapäivällä meillä oli vielä viimeiset treenit ja perään Veera huolehti rusketusteltassaan iholleni asianmukaisen värin. Ruiskerusketus oli itselleni tässä elämässä ensimmäinen ja ihanan helppo ratkaisu omin pikku kätösin läträämisen sijaan. Studiolla oli lisäkseni muitakin kisoihin valmistautuvia, joten yhdessä kuivattelimme ruiskutusten jälkeen ja ihailimme toistemme terveen värisiä ihoja. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka studiolla tuttujen seurassa ollessa oli helppo pysyä rauhallisena, mikä taas muuten oli lähes vuorokauden ollut mahdotonta. Taisinkin kenkien strassauksen varjolla venyttää kotiinlähtöä ainakin parilla tunnilla...

Viimeisenä yönä sain kuin ihmeen kaupalla nukuttua melko hyvät yöunet. Aamulla olin kuitenkin jo ennen seitsemää tikkana pystyssä, pyörin ympyrää ja tankkasin aamupalaa. Olon käydessä turhan levottomaksi suuntasin kimpsujen ja kampsujen kanssa Kaapelille, missä kisatoveriani Annikaa Veera jo meikkasi. En ollut suunnitellut omaa meikkiäni irtoripsiä enempää, joten oli mielenkiintoista nähdä kuinka Veera siveltimineen loihti minusta lattarimimmin. Lisähiukset ommeltiin päähän ja hiplatessani ihanaa pitkää ponnaria ajattelin etten halua luopua siitä ehkä koskaan. Kisalookin valmistuttua ei ollut aikaa enää vitkasteluun tai vitsailuun, vaan siirryimme opettajani ja tanssipartnerini Robertin kanssa suorinta tietä Vanhalle Ylioppilastalolle. Ilmoittautuminen ja kisaparkettia testaamaan. Voin sanoa, että siinä kohtaa jännitti niin, että olisin voinut oksentaa. Ei auttanut kuin puhallella ja odottaa omien läheisten saapumista yleisöön.

Kilpatanssin ollessa minulle uusi laji ja kisakokemusta kuvioista nolla, niin tanssimme Newcomer-luokan tanssit Jiven ja Cha-Chan. Ikäni puolesta sain kilpailla ainoastaan A-sarjassa, joka näissä kisoissa tarkoittaa alle 40-vuotiaita. Sarjan kilpailijoita on vielä sen verran vähän, että kierroksia oli harmillisesti vain yksi, kun taas vanhempien sarjassa on osassa karsintakierroksia. Aivan viimemetreillä kisaviikolla ilmoittauduimme kuitenkin vielä samoilla tansseilla prossiluokkaan, minkä ansiosta pääsin tanssimaan molemmat tanssit kahteen kertaan.

Newcomer-tanssit ikäsarjassani olivat yhdeltä alkaneiden kisojen ensimmäisillä tunneilla. Ensin tanssimme Jiven, jonka kuuluisi olla rentoa ja reipasta, mutta itsestäni tuntui lähinnä seipään nielleeltä, sillä niin paljon jännitti. Lihakset onneksi muisti koreografian, mutta mitään muuta muistikuvaa ei itselläni tuosta vedosta ole. Lattialta pois kävelleessä tuntui kuin puolitoista minuuttia muistiani oli pyyhitty täysin pois. Onneksi mieheni taltioi tanssin videolle ja kuviakin löytyy, niin on ainakin todisteet ensimmäisestä kosketuksesta kilpatanssilattialle. Ennen toista tanssia meille jaettiin palkinnot Jivesta ja taas jännitti niin maan pirusti seistessämme rivissä ja kuunnellessamme juontaja Satu 'Sutu' Markkasen julistusta järjestyksestämme. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö harmittanut siinä kohtaa kun kuulin tulleeni toiseksi, sillä sen verran iso on oma kilpailuviettini. Samaan aikaan olin kuitenkin äären iloinen ystäväni Annikan puolesta, joka ansaitusti vei voiton yhdessä toisen upean opettajamme Markon kanssa. Cha-Cha sujui omalta osaltani jo hieman paremmin, mutta se ei vielä riittänyt Annikan voittamiseen.

Päivä Vanhalla ylioppilastalolla meni nopeasti. Ystävät ja perhe olivat silmin nähden ylpeitä puolestani ja yleisöstä kuulemani kannustus antoi aivan uskomattoman paljon energiaa. Meidän tanssistudiolta tulee yksinkertaisesti parhaat kannustusjoukot ja siitä kovaäänisimmät päivän päätteeksi ansaitun kunniamaininnankin ruusuineen saivat! Päivän kääntyessä illaksi oli vuorossa vielä pronssiluokan tanssit, jotka saimme tanssia yhtä aikaa B-sarjan kanssa. Alun perin pronssiluokassa piti olla omassa ikäsarjassani myös toinen kilpailija, mutta hän oli jostain syystä poistunut paikalta ja meidät kuulutettiin lattialle ainoina A-ikäluokan edustajina. Annoimme palaa täysillä kilpailutilanteen puutteesta huolimatta ja sain samalla arvokasta kokemusta siitä miltä tuntuu olla lattialla isomman joukon kanssa yhtä aikaa. Törmäyksiltä vältyttiin, mutta unohduksilta ei. Tärkeä oppitunti oli myös se, että stipluja tulee takuulla ja niistä voi selvitä ilman, että jäätyy paikoille.

Kaiken kaikkiaan nautin päivästä ja tanssimisesta suunnattoman paljon ja koen olevani onnekas saadessani moisen kokemuksen. Janohan siitä jäi ja suunnitelmissa siintävät jo seuraavat kilpailut. Kisapukuuni ja koko ulkoasuun olin oikein tyytyväinen, joten seuraaviin valmistautuminen ei vaadi ihan yhtä paljon yksityiskohtien pohdintaa. Uusia tansseja saa onneksi opetella vielä vaikka kokonaista kolme lisää ja vanhoissakin on loppuiäksi kehitysvaraa. Ennen kuin siirrän lopullisesti katseeni tuleviin kisoihin, niin haluan vielä käyttää tämän mahdollisuuden ja kiittää kaikkia jotka tavalla tai toisella olivat matkassa mukana. Kiitos HSDS:n upeille opettajille, kanssatanssijoille, ystäville ja perheelle jotka olitte tukena niin matkalla kisoihin kuin kisapäivänäkin. Kiitos Veera konsultoinnista, tuesta ja kisalookista. Erityisesti kiitos Robertille väsymättömästä opetuksesta, upeista koreografioista, kannustuksesta sekä siitä, että olen saanut kauttasi löytää paritanssin ihmeellisen upean maailman. Ja tietysti vielä kiitos Jukalle ja Sirpalle siitä, että olette luoneet meille harrastajillekin paikan missä pääsemme kasvamaan ja itseämme toteuttamaan tanssin kautta monin eri keinoin <3

Lead and Follow!